Oon alkanut selvästikin jäädä jälkeen postaamisaikataulustani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ajattelin aluksi viivytellä sen varalta, että löytäisin tänäkin viikonloppuna tarpeaksi tavaraa uuteen ostospostaukseen, mutta postataan tämä kuitenkin jo nyt. Eihän kokoajan voi löytyä lisää ostettavaa, eihän? :D

Ja vielä yksi juttu! Toukokuun alussa on melko varmasti tulossa hieman "erikoisempi" postaus, mutta ei siitä sen enempää vielä.


Mentira, Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu kulkivat pitkin katuja. Lopulta Mentira antoi pysähtymiskäskyn. He olivat päätyneet tekonurmialueelle, jonka keskellä komeili suuri pensasaitalabyrintti. Ihmisiä ei näkynyt lähistöllä. "Taidatte jo tietää, mitä olen sanomassa", Mentira arveli. "Joo, me varmaan mennään tuonne?" Taulumursu vastasi. Mentira nyökkäsi. "Ei kai teitä pelota?" saksanpaimenkoira naureskeli. Mursut pitivät huolen siitä, ettei Mentira jäänyt niin luulemaan. Niinpä nelikko astui sokkeloon.

Pian Mentira olikin kadonnut näkyvivistä. "Äh! Hän on selvittänyt tämän ainakin tuhat kertaa", Taulumursu huokaisi. "Suhtaudutaan tähän kokemuksena, josta voi olla hyötyä vaikka taisteluissa jääkarhuja vastaan! Kukapa tietää?" Aurinkomursu vastasi ja alkoi tutkimaan paikkoja Kuumursun ja Taulumursun seuratessa perässä. Hetken kuluttua mursut kuitenkin päättivät hajaantua saavuttaakseen Mentiran nopeammin. Vaikka sokkelossa seikkaileminen oli osoittautunut ihan kivaksi ajanvietteeksi, eivät he halunneet olla labyrintissa loputtomiin.

Taulumursu oli se, joka sai Mentiran ensimmäiseksi näkyviinsä. Koira kulki huolettoman näköisenä eteenpäin. Taulumursu kävi äkkiä hakemassa ystävänsä, jotka onneksi olivat lähistöllä. "Mentira löydetty", valkoinen mursu selitti nopeasti. Taulumursu johdatti Aurinkomursun ja Kuumursun sakemannin luo. Mursut seurasivat Mentiraa kuin vihollistaan. Lopulta Mentira saapui labyrintin uloskäynnille Aurinkomursun, Kuumursun ja Taulumursun seuratessa tätä.

"Tulittehan te sieltä", koira totesi. "Muuten, labyrintin selvittäneille täältä löytyy aina palkintoja." Mentira nyökkäsi pienen pahvilaatikon suuntaan. Nelikko ryntäsi sen luo. Pahvilaatikossa näkyi olevan pelkkiä hedelmäpastellipusseja. "Äh, ihmisten syötäviä! Ennen täällä on ollut monipuolisempaakin tavaraa tarjolla", Mentira tuhahti halveksivasti. "Miksi täällä edes on ilmaisia hedelmäpastilleja saatavilla? Mitä ihmiset hyötyvät siitä?" Aurinkomursu kyseli epäluuloisena, vilkuillen muutaman kerran ympärilleen. "Ihmiset olettavat, että palkinnot lisäävät kävijöitä, jotka asioivat lähikaupoissa", Mentira vastasi. "No, me kuulumme laumaan, jossa ihmisiä matkitaan asiassa kuin asiassa, joten otetaan ainakin yksi", Taulumursu ehdotti. Aurinkomursu nappasikin yhden hedelmäpastillipussin. "Näköjään näistä löytyy mansikan, päärynän ja appelsiinin makuisia pastilleja", mursu huomasi ja laittoi pussin laukkuunsa.

Nelikko jätti labyrintin taakseen. He saapuivat erääseen metsään. "Tiemme taitavat nyt erota. Minun kun pitää palata omistajani luo", Mentira totesi. Aurinkomursu asteli tämän eteen siristäen silmiään epäuskoisena. "Häh, olet siis lemmikki? Miksi sitten oleskelet kanssamme kuin mikäkin kulkukoira?" hän ihmetteli. Myös Kuumursu ja Taulumursu olivat yllättyneitä. "Pahoittelen, mutta minun on tehtävä tämä...", Mentira huokaisi ja heitti pikkukiviä Aurinkomursua päin. "Mitä luulet tekeväsi!?" mursu huusi vihoissaan ja ryntäsi kohti Mentiraa. Raivostuneena ja tyrmistyneenä Aurinkomursu ei kuitenkaan pystynyt ajattelemaan liikkeitään järkevästi, ja Mentiran olikin helppoa tarttua hampaillaan tämän kyljestä.

Kuumursu ja Taulumursu riensivät ystävänsä avuksi, mutta Mentira kääntyi ja heitti Aurinkomursun ystäviään päin. Mursut paiskautuivat kauemmas. Kuumursu ja Taulumursu nousivat nopeasti, mutta Aurinkomursulla siinä meni enemmän aikaa hänen haavansa takia. "Emme kaipaa enempää vihollisia. Tulisit nyt järkiisi", keltainen mursu mutisi. "Etkö kuullut, mitä sanoin? Minut pakotettiin pettämään teidät", Mentira vastasi yrittäen pysyä tyynenä. Koiran äänestä kuului kuitenkin surua ja epätoivoa, kun tämä jatkoi: "Ihmiset... En anna niille ikinä anteeksi."

Mursut eivät ymmärtäneet, mitä Mentira yritti kertoa. "Älä sotke ihmisiä tähän", Aurinkomursu ärähti. "Arvasin, että te ette uskoisi minua. Joten turhaan tässä tunteilen", Mentira murisi. Naaras ryntäsi taas suoraan Aurinkomursua kohti. Keltainen mursu väisti pakottaen saksanpaimenkoiran äkkipysähdykseen. Sitten Aurinkomursu juoksi Mentiraa kohti ja loikkasi tämän selkään, yrittäen upottaa syöksyhampaansa tuon kaulaan. Mentira käänsi päätään kokoajan pienentäen Aurinkomursun mahdollisuuksia onnistua. "Tuollaiset tyngät eivät minun nahkaani uppoa", hän ärisi.

Kuumursu ja Taulumursu olivat huomanneet, ettei heidän ystävänsä suunnitelma tuntunut toimivan, joten heitettyään laukkunsa syrjään he kiirehtivät kaksikon luo ja painoivat Mentiran jalkoja maahan kaikilla voimillaan. Koira lopetti rimpuilun. Mentira oli päättänyt odottaa mursujen voimien vähenemistä. Aurinkomursu kuitenkin sai syöksyhampaansa upotettua Mentiraan, joka ulvoi tuskasta. Saksanpaimenkoira oli ottanut suuren riskin valitessaan taktiikkansa, eikä riskin ottaminen ollut kannattanut. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu loikkasivat kauemmas. Mentira vilkuili aina välillä mursuja, sitten hän taas keskittyi verta vuotavaan haavaansa.

"Pelkurit... Pettikö rohkeus? Tulkaa taistelemaan yksi kerrallaan, mikäli teistä on siihen", naaras ärisi tuskissaan. Kuumursu ja Taulumursu hakivat laukkunsa, minkä tehtyään mursut lähtivät paikalta kiinnittämättä Mentiraan huomiota. He tiesivät, että saksanpaimenkoira todennäköisesti kuolisi. Joko syvät haavat veisivät Mentirasta viimeisetkin elämän rippeet, tai sitten armottomat pedot tulisivat tekemään tästä lopun veren hajun houkuttelemina.

Mursukolmikko ei tuntenut tunnontuskia sakemannin jättämisestä kärsimään. Heidän mielestään niin nöyryyttävä kohtalo oli oikein Mentiran kaltaiselle petturille.

Ystävykset olivat päässeet pois metsästä ja pysähtyneet eräälle hiljaiselle kadulle. Jokainen oli järkyttynyt kokemastaan, mutta mursut olivat päättäneet yrittää päästä yli kohtaamastaan petturuudesta. Kuumursu ja Taulumursu tarkastelivat Aurinkomursun kylkeä, jossa tällä oli edelleen haava. "Ei näytä kovin pahalta", Kuumursu sanoi Taulumursun nyökkäillessä epävarmasti. Verenvuoto tuntui alkavan pikkuhiljaa tyrehtyä, mutta haavaa kirveli edelleen. "Meidän täytyy löytää sinulle paikka, jossa voit levätä rauhassa", Kuumursu jatkoi Aurinkomursua tuijottaen. "Uskon, että Lumimursu voi auttaa."

Tuskallisen pitkän matkan jälkeen Lumimursu löytyi samalta kujalta, missä Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu olivat suostutelleet hänet palaamaan kotiin. Lumimursu oli juuri saanut kalan syötyä, kun kolmikko alkoi selittää, mistä Aurinkomursun haava oli tullut, ja että luotettu tarvitsi turvallisen lepopaikan. "Täällä Portugalissa ei valitettavasti ole rauhallista juuri missään. Ette varmaan jaksa palata rannalle...?"

Kuumursu ja Taulumursu pudistelivat päitään. Lumimursu vilkuili ympärilleen mietteliäänä. "No, tuon roskiksen takana on jonkin verran tilaa...", hän huomasi. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu seurasivat Lumimursun katsetta ahtaaseen nurkkaukseen. "Sopii minulle", Aurinkomursu vastasi. Lumimursu nyökkäsi pahoittelevasti ja työnsi roskista hieman eteenpäin. Aurinkomursu raahautui nurkkaan makaamaan synkät ajatukset mielessään. "Olisi varmaan parasta lähteä kotiin", hän mutisi. "Lomailu sopii ihmisille, muttei mursuille."

Kuumursu ja Taulumursu olivat samaa mieltä. Hekin olivat lannistuneet jatkuvista vastoinkäymisistä. "Ei kuitenkaan vielä. Sinun on levättävä vähintään pari päivää", Lumimursu huomautti tomerasti. "Tiedän", Aurinkomursu huokaisi kyllästyneenä.