sunnuntai, 5. elokuu 2018

Mursut Portugalissa #14

Kun Kuolonkarhu avasi silmänsä, hän oli laumansa leirissä. Äskeiset tunkeilijaurokset pitelivät häntä aloillaan, naaraan istuessa vieressä. Kuolonkarhun alaiset olivat levittäytyneet ympäri leiriä tarkkailemaan tilannetta. Kuolonkarhu yritti päästä pois urosten otteesta, mutta he olivat yllättävän vahvoja. "Lopettakaa pelleily, ja kertokaa, keitä te olette ja mitä haluatte", pienikokoinen uros murahti. Istuva naaras siirsi huvittuneen katseensa tähän. "Olen Myrskyjääkarhu, teidän kaikkien tuleva johtaja. Tässä on toinen veljistäni, Kivijääkarhu." Myrskyjääkarhun lihaksikkaampi veli astui askelen eteenpäin kuullessaan nimensä. "Ja minä olen Sumujääkarhu", toinen Myrskyjääkarhun veljistä esittäytyi.

Läsnäolijat vilkuilivat toisiaan hämmentyneinä. Kukaan ei uskaltanut supistakaan.

Kuolonkarhu paljasti hampaansa raivostuneena. "Toverit, tehkää noista typeryksistä loppu!" hän käski alkaen taas rimpuilemaan. "Olisin voinut liittää heidät laumaan, jos he eivät olisi typeriä ylpeilijöitä!"

Kukaan ei vieläkään tehnyt mitään johtajansa hyväksi. Kuolonkarhun voimat alkoivat loppua, kun rimpuilu ei tuntunut tuottavan tulosta. "Tuo on turhaa, Kuolojääkarhu", Myrskyjääkarhu tokaisi. "Teidän on jo korkea aika saada tietää, mitä me teemme täällä ja mitkä ovat tavoitteemme."

Kuolonkarhun silmissä näkyi hämmennyksen ja vihan sekoitus. "Mikä ihmeen Kuolojääkarhu? Se on Kuolonkarhu, hölmö", hän korjasi tylysti. Sumujääkarhu ja Kivijääkarhu irvistivät ärsyyntyneinä. Myrskyjääkarhu katsoi Kuolonkarhua pyöritellen silmiään. "Toisin kuin sinä, me olemme päättäneet noudattaa näiden laumojen yhteisiä sääntöjä. Voitko jo olla hiljaa, vai tarvitseeko meidän vaientaa sinut?" toinen Myrskyjääkarhun veljistä ärisi. Kuolonkarhu hiljeni vastahakoisesti.

"Vastoinkäymiset alkoivat, kun vanhempamme hylkäsivät meidät", Myrskyjääkarhu aloitti synkästi. "Samoihin aikoihin neljäs veljemme katosi jonnekkin. Etsimme häntä kaikkialta, mutta emme löytäneet häntä. Meidän oli luovutettava, ja etsittävä uusi koti." Sumujääkarhu ja Kivijääkarhu tuijottivat tassujaan surullisina. Kuolonkarhusta tuntui kummalliselta nähdä aggressiivinen kaksikko sellaisena. "Matkamme jatkui vuosia. Samalla kohtasimme mursuja, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän vihamielisiä. Tappelimme niiden kanssa usein, ja söimme ne lopuksi." Jotkut kavahtivat kauemmas tyrmistyneinä. Kuolonkarhun laumalle mursut olivat kyllä vihollisia, mutta eivät ruokaa. "Olimme koko elämämme ajan tienneet näistä ensimmäisen Pomopöllön lakeja noudattavista laumoista. Kodin löytämisen sijaan tämän lauman löytämisestä tuli tavoitteemme. Ja nyt me vihdoin olemme täällä."

Kuolonkarhu nyökkäili kyllästyneenä. "Voi ei, miten surullista", hän sanoi sarkastisesti. "Luuletteko, että me emme koskaan ole joutuneet sietämään mursujen isottelua? Haluan minäkin kostaa heille!" 

Sumujääkarhu iski Kuolonkarhun oikeaan silmään armoa tuntematta. Kuolonkarhu karjaistessa tuskasta, hänen pentunsa tulivat isänsä eteen. "Miten te kehtaatte tehdä isälle näin?" Kuolonkarhu 3 kääntyi katsomaan kauempana kyhjöttäviä laumatovereitaan. "Tarkoitan myös teitä, pelkurit! Tämän pitäisi olla lauma, mutta te ette uskalla uhmata edes muutamaa tunkeilijaa!", hän karjaisi.

"Se ei välttämättä ole rohkeudesta kiinni", Myrskyjääkarhu vastasi, katse edelleen kiinnittyneenä Kuolonkarhuun. "Lähitulevaisuudessa aion kehitellä meille kunnolliset sotastrategiat, joilla voitamme vihollisemme varmasti! Lisäksi, noudatamme tästä lähtien samoja lakeja kuin muutkin ensimmäistä Pomopöllöä kunnioittavat laumat. Kertokaa uudet nimenne, jos kannatatte minua!" naaras huudahti.

Hetken kuluttua melu täytti leirin, jääkarhujen huutaessa valitsemiaan nimiä kovaan ääneen. Kuolonkarhun pennut menivät kauemmas isänsä luota. "Antaako isä tämän tapahtua?" Kuolonkarhu 2 kysyi siskoltaan tyrmistyneenä. "Toisaalta, minä kyllä haluaisin vaihtaa nimeni. Tämä nykyinen on vähän typerä. Minulla ei ole mitään isää vastaan, mutta haluan olla muutakin kuin hänen kopionsa..." Kuolonkarhu 3 nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Tilanne vaikuttaa toivottomalta. Minä taidan jättää lauman", tämä mutisi. "Otan nimekseni vaikkapa Ohdakkeen, samapa se minulle. Tärkeintä on se, etten joudu kantamaan nimeä, joka muistuttaa minua tästä epäonnistuneesta laumasta." Mietittyään hetken, Kuolonkarhu 2 vastasi: "No, sanon minäkin hyvästit tälle nimelle. Kutsu minua Viimaksi, sisko."

Lauma hiljeni Myrskyjääkarhun tuijottaessa erästä mustaturkkista urosta, jonka toinen korva oltiin revitty irti. "Näytät ihan pikkuveljeltäni, sinulta vain puuttuu toinen korva", hän ihmetteli. Myös Sumujääkarhu ja Kivijääkarhu alkoivat kiinnostua tästä uroksesta. "Myrsky, Sumu ja Kivi muistuvat mieleeni... Kyllähän te voisitte olla sisariani", uros sanoi hämmennyksen vallassa. Myrskyjääkarhu vilkaisi Sumujääkarhua ja Kivijääkarhua ilahtuneena, ja tuli puskemaan pikkuveljeään leikkimielisesti. "Pitkästä aikaa, Varjo! Kunhan olen julistautunut tämän lauman johtajaksi, sinäkin pääset korkeampaan asemaan", hän lupasi innoissaan. Hiljaisuus laskeutui. Hetken kuluttua Varjon katse oli synkkeni. "Korkea asema pelkureita ja julmureita täynnä olevassa laumassa ei merkitse minulle mitään. Minä lähden", mustaturkki ärisi. Varjo käveli siskonsa ohi kauemmas, ja jäi tuijottamaan entistä laumaansa uhmakkaasti. "Liittykää minuun, jos haluatte!" hän huudahti.

Myrskyjääkarhun kääntyi, ja jäi tarkkailemaan Varjoa kylmästi. Myös Sumujääkarhun ja Kivijääkarhun katseet kiinnittyivät veljeensä. "En aio estellä sinua. En ole vihainen, vaan erittäin pettynyt", Myrskyjääkarhu tokaisi. Samaan aikaan Ohdake käveli Varjon luo, kohdaten Kuolonkarhun surullisen katseen. Kuolonkarhulla oli enemmän rohkeutta kuin taitoa, mutta Myrskyjääkarhulla veljineen näytti olevan niitä molempia, ja paljon. Ohdake ei aikonut jäädä kumartelemaan isänsä nöyryyttäjää, vaikka se sitten tarkoittikin, että hän joutuisi eroon perheestään. Viima ei nimittäin näyttänyt olevan tulossa mukaan.

Lopulta kaksi muutakin jääkarhua asteli Varjon ja Ohdakkeen viereen entisten laumatoveriensa joukosta. He olivat molemmat valkoisia, kuten monet muutkin jääkarhut. Ohdake tunnisti nämä välittömästi isänsä vanhemmiksi. Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä ihmettelemään ja kiittelemään siitä, ettei hänen tarvinnut lähteä yksin Varjon matkaan. Sanaakaan sanomatta nelikko lähti kävelemään pois. Heidän päästyään hieman kauemmas, Ohdake kääntyi nähdäkseen isänsä ja veljensä. Kivijääkarhu piteli hänen veljeään aloillaan, Sumujääkarhun ollessa yksin vastuussa Kuolonkarhusta. "Eläminen on vaikeampaa kuin kuoleminen. Niinpä Kuolojääkarhusta ja hänen pojastaan tulee lauman vankeja! Etsikää kaksi asumatonta taloa ja viekää heidät niihin, veljet!" kuului Myrskyjääkarhun huuto. Itku kurkussa Ohdake kuitenkin pakottautui jatkamaan matkaa. Pysykää vahvoina! Tulen apuun niin pian kuin mahdollista...

perjantai, 27. heinäkuu 2018

Mursut Portugalissa #13

Laumatoverit huusivat Vesimursulle kannustuksia, jotka kuitenkin tuntuivat vain lisäävän naaraan jännitystä. Lopulta tämä iski Kirjastomursun vasempaan silmään. Punertavan naaraan tuskanhuuto sai jokaisen kavahtamaan kauemmas. Aurinkomursu ei enää viitsinyt katsoa Kirjastomursua, vaan käänsi selkänsä hänelle. Simpukkojen mursut jättivät Kirjastomursun rauhaan, ja palasivat paikoilleen. Kirjastomursu vilkaisi vielä kolmikkoa katkerana, ja juoksi sitten vaivalloisen näköisesti pois. Aurinkomursu tuijotti räpyliään epävarmana siitä, tekikö hän oikein. 

Luotettu kääntyi katsomaan Pomomursua varmistuttuaan siitä, että Kirjastomursua ei ollut enää näkyvissä. "Aurinkomursu... Minulla on asiaa", johtaja kuiskasi. Aurinkomursu tuli lähemmäs, ja nyökkäsi. "Johtajan aseman on jälleen aika siirtyä eteenpäin. Mutta älä minua jää suremaan", Pomomursu aloitti. "Luotetun valitseminen on yksi johtajan ensimmäisistä tehtävistä, ja sen takia erityisen tärkeä. Luotettua valitessa on tärkeää ajatella laumaa enemmän kuin itseään. Tiedän kyllä, että valitsisit mieluiten Kuumursun tai Taulumursun luotetuksi, mutta tiedän hyvin, etteivät he ole yhtä valmiita sellaiseen muutokseen kuin sinä olit aikoinaan." Pomomursu piti tauon, ja sitten taas jatkoi. "Minusta tuntuu, että luotettusi voisi heidän sijaan olla Lumimursu. Uskon, että hän on muuttunut."

Aurinkomursu siirsi katseensa Lumimursuun, joka oli mennyt simpukkojen mursujen luo. Hän vasta palasi tänne... Onko liian aikaista ylentää hänet luotetuksi? Toisaalta, en minäkään keksi ketään muuta. Jos tämä on Pomomursun viimeinen toive, aion kunnioittaa sitä. Olisinpa saanut enemmän aikaa valmistautua tähän hetkeen.

Kun Aurinkomursu heräsi ajatuksistaan, Pomomursun kyljet olivat lopettaneet kohoilun. Hänen silmänsä olivat kiinni, aivan kuin hän vain nukkuisi. Aurinkomursun oli vaikeaa uskoa, että Pomomursu oli lopullisesti poissa. Siirtäessään katseensa pois johtajastaan, Aurinkomursu huomasi, että kaikkien katseet olivat nyt siirtyneet häneen. Keltainen naaras huokaisi syvään, ja aloitti: "Tämä päivä on ollut meille kaikille vaikea. Olemme joutuneet taistelemaan jääkarhuja vastaan, ja moni menetti henkensä. Petturi Kirjastomursun takia myös Pomomursu siirtyi ajasta ikuisuuteen." Oli aavemaisen hiljaista. Laumatovereiden surumieliset katseet pysyivät edelleen Aurinkomursussa, joka yritti näyttää mahdollisimman päättäväiseltä jatkaessaan. "Turhaa pitkittää tätä enempää. Otan paikkani johtajana vastaan, ja luotettunani tulee toimimaan Lumimursu."

Lumimursun astellessa hämmentyneenä Aurinkomursun viereen, melu alkoi. Toiset huusivat tyytyväisinä uuden luotetun nimeä, toiset ihmettelivät Aurinkomursun valintaa. Hänen helpotuksekseen Kuumursu ja Taulumursu eivät näyttäneet loukkaantuneen siitä, ettei kumpaakaan heistä valittu luotetuksi. Keltainen naaras odotti kärsivällisesti huutojen loppumista. "Tiedän, hän on lauman uusin jäsen. Mutta yrittäkää ymmärtää valintaani, toverit. Äskeisessä taistelussa Lumimursu todisti ansaitsevansa luotetun aseman. Hän ehdotti rohkeasti suunnitelmaa, jota käytimme Pomojääkarhua vastaan, ja taisteli väsymättömästi tuodakseen laumallemme voiton!" hän huudahti. "Tämä kokous on nyt päättynyt. Menkää kaikki keräämään voimianne, huomenna hautaamme ruumiit."

Aurinkomursun lopettaessa kokouksen, jääkarhut olivat jo hautaamassa kuolleita laumatovereitaan. Kuolonkarhu ei ollut vielä leirissä; hän oli jäänyt pohtimaan asioita yksikseen. Mursut tekivät minulle palveluksen tappaessaan Pomojääkarhun. Mutta en ole vieläkään päättänyt, kumpi pennuistani on sopivampi luotetuksi. Ja muita ehdokkaita ei ole. Tämä alkoi miettimään alaisiaan, mutta ketään toista ei tullut mieleen.

Lähestyvien askelten piinaava ääni pakotti Kuolonkarhun lopettamaan johtajuuteensa liittyvien asioiden miettimisen. Hän vilkuili villisti ympärilleen. "Tulkaa esiin! Ei minua pelota!" hän huusi yrittäen peitellä epävarmuuttaan.

Uroksen eteen astui kolme arpista, harmaata karhua. Kuolonkarhu ei ollut täysin varma, olivatko nämä jääkarhuja. Kolmikon ainut naaras oli etualalla, urosten ollessa tämän molemmilla puolilla. Muukalaisten silmät kiiluivat pahaenteisesti. "Tämä on laumani reviiriä, tunkeilijat. Lähtekää välittömästi", Kuolonkarhu ärisi paljastaen kyntensä. Kolmikko ei kuitenkaan poistunut. Muukalaiset tuijottivat tätä huvittuneina. "Sinuna harkitsisin sanojani tarkemmin, pentu!" toinen uroksista hymähti kuulostaen vaarattomalta. Mutta sitten kaikki kolme hyökkäsivät yllättyneen laumanjohtajan kimppuun, ja tämän silmissä pimeni.

torstai, 19. heinäkuu 2018

Mursut Portugalissa #12

Monet perääntyivät kauemmas pelästyneinä Pomojääkarhun raivosta. Myös hämmennys heijastui monien silmistä. Onneksi Pomojääkarhu vaikutti hetken kuluttua rauhoittuneen. "Pois tieltä, mursut. Kuolonkarhu, tule tänne", Pomojääkarhu tiuskaisi. Kuolonkarhu asteli uroksen eteen, kääntyen aina välillä silmäilemään mursuja ylimielisesti. Pomomursu nyökkäsi ja perääntyi näyttäen esimerkkiä Aurinkomursulle ja hänen ystävilleen, jotka tekivät samoin. "Kuolonkarhu, tajuat varmasti, että hetken kuluttua sinusta tulee lauman uusi johtaja. Sinun on tuhottava mursut, ja näytettävä, että täällä määräämme me", Pomojääkarhu kuiskasi heikosti. Sitten hän sulki silmänsä lopullisesti.

"Lähtekää välittömästi ja viekää kaikki kuolleet toverinne mukananne", Aurinkomursu käski huomattuaan Pomojääkarhun kuolleen. "Ilomielin", Kuolonkarhu murahti ja otti Pomojääkarhun ruumiin hampaidensa väliin. Jääkarhut lähtivät hakemaan taistelutovereidensa ruumiita, ja sitten lauma lähti pois Kuolonkarhun johdolla. Kukaan ei ollut täysin varma, ketkä olivat voittaneet, koska molemmat laumat olivat kokeneet huomattavia menetyksiä.

Taistelussa kuolleiden läheiset kantoivat ruumiit leirin aukiolle muiden seuratessa perässä. "Kerääntykäämme kaikki muistelemaan näitä edesmenneitä sankareita", Pomomursu sanoi hiljaa. Aurinkomursu oli jatkanut johtajansa vierellä kulkemista, eikä uroksen ääni kuulostanut sen paremmalta kuin Pomojääkarhun. Luotettu pelkäsi, että Pomomursukin oli heikossa kunnossa. Aurinkomursu ei kuitenkaan viitsinyt kysyä häneltä mitään. Hän silmäili vierekkäin asetettuja vainajia, joita oli viisi. Kauhukseen Aurinkomursu tunnisti niistä keskimmäisen. Kassamursu!

Järkyttyneenä Aurinkomursu siirsi katseensa Kirjastomursuun, joka oli ystävänsä elottoman ruumiin vieressä simpukkojen mursujen ja muutaman muun kanssa. Punertavan naaraan silmissä näkyi ahdistus. Kirjastomursu ei kuitenkaan jäänyt loputtomiin paikoilleen, kuten muut vainajien läheiset tuntuivat tekevän. Hän nousi pystyyn ja meni Aurinkomursun taakse. Luotettu uskoi nähneensä Kirjastomursun katseessa uutta, kummallista päättäväisyyttä.

Aurinkomursun huomion Kirjastomursusta vei painon poistuminen hänen lavaltaan. Etsittyään johtajaansa katseellaan tovin, naaras huomasi, että Pomomursu makasi maassa samalla yskien. Johtajansa lähellä olleet mursut olivat perääntyneet kauemmas pelästyneinä. Kuumursu, Taulumursu ja Lumimursu kuitenkin ryntäsivät Aurinkomursun ja Pomomursun luo. "Haavani ovat syviä, mutta niitä kaikkia ei voi nähdä", Pomomursu aloitti, siirtäen sitten katseensa Aurinkomursuun. "Aurinkomursu on ollut pitkään luotettumme, ja hän on puolustanut laumaamme uskollisesti yhdessä Kuumursun, Taulumursun ja nyt myös Lumimursun kanssa", hän kehui. Aurinkomursu vilkuili ystäviään ylpeänä. "Olin liian hyväntahtoinen, kun jätin Pomojääkarhun eloon kerta toisensa jälkeen, vaikka hän ei katunut tekojaan lainkaan. Ilman Aurinkomursua, Kuumursua, Taulumursua ja Lumimursua se julmuri olisi vieläkin elossa. Uskon, että te kaikki olette samaa mieltä siitä, että tämä nelikko on ansainnut kunnianosoituksen meiltä kaikilta", Pomomursu lopetti puheensa.

Aurinkomursu ja hänen ystävänsä katselivat laumatovereitaan yllättyneinä Pomomursun sanoista, ja jäivät odottamaan kannustavia huutoja. Lopulta simpukkojen mursut alkoivat huutamaan Pomojääkarhun surmaajien nimiä kovaan ääneen. Jotkut muutkin hurrasivat, kuitenkin hiljaisemmin kuin Aaltomursu, Pisaramursu ja Vesimursu. Aurinkomursua harmitti huomata, etteivät läheskään kaikki osallistuneet hurraamiseen, joka loppui hetken kuluttua kokonaan.

Aurinkomursu, Kuumursu, Taulumursu ja Lumimursu kääntyivät katsomaan Pomomursua. Kirjastomursu oli veriset upottanut syöksyhampaansa uroksen kaulaan, ja hän katsahti nelikkoon uhmakkaasti. "Mitä luulet tekeväsi!?" Aurinkomursu rääkäisi tyrmistyneenä. Hän ravisteli päätään toivoen, että kaikki olisi ollut vain hänen omaa kuvitelmaansa.

Vedettyään syöksyhampaansa irti Pomomursun kaulasta, Kirjastomursu katsahti Aurinkomursuun. Hänen katseessa näkyi selvä vahingonilo, joka pelotti keltaista naarasta. "Ehkä te muut olette liian sinisilmäisiä ymmärtämään, että teidän mahtava johtajanne onkin säälittävä huijari. Onneksi hänen naamaansa ei tarvitse enää kauaa sietää...", Kirjastomursu ärisi, siirtäen katseensa Pomomursuun, jota hän piteli edelleen maassa. Ruskean uroksen kaulasta valui vaarallisen paljon verta. Raivo ja hämmennys Aurinkomursun sisällä kasvoi ja kasvoi, mutta Kirjastomursua päin heittäytyikin Kuumursu, joka sai tönäistyä punertavan naaraan kauemmas Pomomursusta. Päästyään taas räpylilleen Kirjastomursu perääntyi askelen. ”Luulisi sinunkin olevan kyllästynyt taistelemaan, Kuumursu. Varsinkin, kun se on nyt täysin turhaa”, hän sanoi hetken kuluttua, vilkaisten Pomomursua kylmästi.

Aurinkomursu asteli Kirjastomursun eteen. "Aaltomursu, Pisaramursu ja Vesimursu, tulkaa!" luotettu huudahti ja riensi pitelemään Kirjastomursua aloillaan ennen kuin naaras ehti tajuta, mitä tapahtui. Simpukkojen mursujen tultua paikalle Aurinkomursu antoi paikkansa Aaltomursulle ja Pisaramursulle. Vesimursun hän kutsui luokseen. "Tee, miten parhaaksi näet", Aurinkomursu kuiskasi. Hän perääntyi hieman, antaen Vesimursulle tilaa. Tämä on testi heille. Minun täytyy varmistua siitä, että he ovat laumalle uskollisia Kirjastomursun valinnasta huolimatta

torstai, 12. heinäkuu 2018

Mursut Portugalissa #11

"Teitte tämän meille helpoksi, hölmöt", Pomojääkarhu aloitti huvittuneena. Mursut ärähtelivät raivoissaan. Pomomursu hiljensi laumatoverinsa tiukalla katseellaan ja sen tehtyään siirsi sen Pomojääkarhuun samalla astellen päättäväisenä eteenpäin. "Miksi tulette reviirillemme räyhäämään?" ruskea uros kysyi, sanavalinnastaan huolimatta hillityllä äänensävyllä. Pomomursu ei tällä kertaa halunnut selvittää erimielisyyksiä taistelemalla, vaan puhumalla. Jääkarhut eivät kuitenkaan tuntuneet olevan valmiita neuvottelemaan.

Katseet kääntyivät pian Kuolonkarhuun, joka astui Pomojääkarhun vierelle. "Oletteko jo unohtaneet, kuinka huonosti kohtelitte meitä, kun pentuni ylittivät vahingossa rajan?" hän ärisi katkerana. Hetken kuluttua jääkarhuluotettu jatkoi: "Te mursut olette aina luulleet olevanne suuria sankareita, mutta uskokaa pois, teille me emme tule koskaan alistumaan! Valmistautukaa kuolemaan, typerykset!"

Sen sanottuaan jääkarhut heittäytyivät mursujen kimppuun. Aurinkomursu vilkuili kauhistuneena ympärilleen etsien Kuolonkarhua, jonka kanssa hänellä oli tapana taistella. Vaikka taistelu oli vasta alkanut, Kuolonkarhu oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Luotetun keskeytti viiden jääkarhun — kahden naaraan, kolmen uroksen — joukko, joka alkoi piirittämään häntä. Aurinkomursu hyödynsi siipiään ottamalla hieman vauhtia ja lähtemällä lentoon. Jääkarhut eivät päästäneet vastustajaansa pakenemaan; toinen naaraista syöksyi Aurinkomursua kohti, ja nämä heittäytyivät maahan. Jääkarhunaaras puri Aurinkomursun niskaa, luotetun rimpuillessa parhaansa mukaan. Lopulta Aurinkomursu sai vastustajansa heitettyä kauemmas. Haavoistaan välittämättä Aurinkomursu tarttui pienikokoista jääkarhunaarasta kaulaan ja riepotteli tätä. Naaraan seuralaiset yrittivät auttaa toveriaan, mutta muut mursut estivät heidän aikeensa. Aurinkomursu jätti naaraan pian rauhaan heittäen tämän maahan. Luotettu huokaisi helpotuksesta, kun naaras nousi ylös ja juoksi pois pelästyneenä. Tuossa olisi voinut käydä huonosti...

Aurinkomursu lähti itsekin muualle taistelemaan välittämättä väsymyksestä. Vilkuillessaan ympärilleen hän huomasi, että muidenkin voimat alkoivat vähetä. Jääkarhut vaikuttivat kuitenkin vähemmän voimattomilta, kenties pohjaton viha ei antanut heidän lopettaa taistelemista. Aurinkomursu ei voinut muuta kuin hyödyntää viimeisetkin energian rippeensä ja rynnätä auttamaan laumatovereitaan. Hän ei aikonut tyytyä jääkarhujen voittoon.

Yht'äkkiä Aurinkomursun katse kiinnittyi Pomomursuun ja Pomojääkarhuun, jotka taistelivat toisiaan vastaan. Heissä oli molemmissa lukuisia verta valuvia haavoja. Pomojääkarhu piteli Pomomursua maassa, ruskean uroksen raapiessa vihollislauman johtajan vatsaa armoa antamatta. Aurinkomursu riensi äkkiä kaksikon luo. Melkein kaikki olivat jo kerääntyneet tuijottamaan johtajien taistelua; vain muutama mursu ja jääkarhu taisteli edelleen kauempana. Tuijottaessaan Pomomursun ja Pomojääkarhun ohi, Aurinkomursu huomasi, että leiri oli kärsinyt taistelun aikana. Taloihin oli jäänyt törmäilyn ja kynsien jälkiä, jotkut niistä jopa lojuivat maassa hajonneiden tavaroiden ja seinien kasoina.

Aurinkomursulla ei ollut aikaa jäädä suremaan kotinsa tuhoutumista, sillä Pomomursun ja Pomojääkarhun taistelu jatkui edelleen. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä olisi järkevintä tehdä. Lopulta Hyrrämursu astui askelen eteenpäin ja hyppäsi Pomojääkarhun niskaan. Pomojääkarhu irvisti ja heitti mursun kauemmas helposti. Hyrrämursu ei jäänyt makoilemaan, vaan nousi nopeasti pystyyn. Se ei kuitenkaan ollut hänelle helppoa; hänkään ei ollut säästynyt haavoilta. Hyrrämursu tuli muiden mursujen luo. "Mitä meidän pitäisi tehdä tilanteen hyväksi?" uros kysyi pitäen huolen siitä, etteivät viholliset kuulleet. "Minä sain idean... Mutta sitä ennen minun täytyy tietää, missä Kuumursu ja Taulumursu ovat", Lumimursu vastasi vilkuillen ympärilleen. Pian kaksikko tulikin tämän luo. Aurinkomursu olikin jo Lumimursun vieressä. Uros tuijotti Pomomursua ja Pomojääkarhua, kun hän kertoi suunnitelmansa: "Jos aiomme voittaa Pomojääkarhun, emme voi olla reiluja. Sen takia me neljä hyökkäämme Pomojääkarhun kimppuun. Minä takaa, Aurinkomursu edestä, Kuumursu vasemmalta ja Taulumursu oikealta."

Suunnitelmansa mukaisesti Aurinkomursu, Kuumursu, Taulumursu ja Lumimursu heittäytyivät Pomojääkarhun kimppuun eri puolilta ja ajoivat tämän pois Pomomursun luota. Ruskea uros nousi nopeasti pystyyn taistelemaan tavallisia jääkarhuja vastaan. Hän ei ollut kuitenkaan yksin; Pomomursun päättäväisyydestä rohkaistuneet laumatoverit tulivat taistelemaan johtajansa rinnalle. Aurinkomursun oli keskityttävä täysin Pomojääkarhuun, joka oli yllättänyt hänet sinnikkyydellään. Uros yritti parhaansa mukaan saada mursuja heitettyä syrjään, kuten hän oli Hyrrämursullekin tehnyt, mutta jääkarhujen johtaja oli jäänyt alakynteen. Mursut saivat tehtyä Pomojääkarhuun pahoja haavoja, ja haavojen lisääntyessä Pomojääkarhun raivo kasvoi. Hän rimpuili kuin riivattu, ja lopulta hän sai Aurinkomursun ja Taulumursun työnnettyä kauemmas. Kuumursun ja Lumimursun jatkaessa taistelua, Aurinkomursu ja Taulumursu loikkasivat äkkiä räpylilleen. Pian nämä olivatkin palanneet taistelemaan, Pomojääkarhun lisäksi myös väsymystä vastaan. Mutta vaikka mursujen voimat olivat jo loppuneet, he pakottivat itsensä jatkamaan; voitto oli jo lähellä.

Mursunelikko lopetti taistelemisen Pomojääkarhun alkaessa hengittää raskaasti. He kuitenkin pitelivät tätä maassa sen varalta, että jääkarhujohtaja vain uskotteli olevansa huonossa kunnossa. Pomojääkarhu ei enää yrittänyt päästä pois mursujen otteesta. Päät kääntyilivät tämän suuntaan, ja Pomomursu alkoi tulla lähemmäs. Jokainen askel oli veren peittämälle urokselle tuskallinen. Lopulta hän oli voimattoman vihollisensa edessä, ja tuijotti tätä synkillä silmillään. "Pian tässä maailmassa on hieman vähemmän pahuutta", Pomomursu totesi, älähtäen sitten kivusta. Aurinkomursu riensi johtajansa luo, ja antoi uroksen nojata itseensä. Hiljaisuus laskeutui hetkeksi, mutta pian Pomojääkarhu avasi suunsa. "Kuolonkarhu oli oikeassa siinä, että te mursut luulette olevanne sankareita, vaikka oikeasti olettekin murhaajia", hän karjui. "Te tapoitte perheeni!"

keskiviikko, 4. heinäkuu 2018

Mursut Portugalissa #10

Tovin käveltyään Pomomursu pystyi näkemään tulijat selvemmin. Niistä viides oli hävinnyt jonnekkin, mutta Pomomursu päätti olla välittämättä siitä. Johtajan katse kiinnittyi ensimmäiseksi siivekkääseen, kirkkaan keltaiseen naaraaseen. Pomomursulla ei mennyt montaa sekuntia tajuta sitä, että kyseessä oli tietenkin Aurinkomursu! Hän oli odottanutkin luotettunsa paluuta kärsimättömänä, mutta myöskin hieman huolestuneena. Jos Aurinkomursu olisi kuollut matkan aikana, lauma ei välttämättä olisi saanut tietää asiasta.

Jättäen synkistelyt sikseen, Pomomursu tunnisti joukosta myös Kuumursun ja Taulumursun. Tutun kolmikon seuralainen ei kuitenkaan muistunut hänen mieleensä. Tämä oli valkoinen Taulumursun lailla, ja vilkuili epävarmana ympärilleen. Mutta ehkä uros ei ollut niin hyväntahtoinen kuin Pomomursu toivoi. "Voisimme varmaan pysähtyä tähän. He vaikuttavat tulevat niin kovaa vauhtia, että on turhaa mennä kauemmas leiristä", johtaja tokaisi pysähtyen. Se oli enemmänkin käsky kuin ehdotus. Simpukkojen mursut istahtivatkin aloilleen.

Aurinkomursu, Kuumursu, Taulumursu ja muukalainen saapuivat Pomomursun ja Simpukkojen mursujen luo. "Kuka tuo on?" Vesimursu töksäytti nyökäten valkoisen uroksen suuntaan. Pomomursu huokaisi tyytymättömänä. Hän ei ymmärtänyt sinisen naaraan töykeilyjä, mutta uros tajusi olla miettimättä sitä enempää juuri sillä hetkellä. Pomomursu katsahti Aurinkomursuun odottaen vastausta. Itse muukalainen oli kuitenkin se, joka puhui. "Tulin tänne tietäen, että olen tehnyt elämäni aikana anteeksiantamattomia virheitä. Mutta tänään minä, Lumimursu, olen tullut hyvittämään tekoni!"

Pomomursun silmät rävähtivät hämmennyksestä suuriksi. Vaikka tällä olikin huonoja muistoja toveristaan, hämmennyksen korvasi pian ilo. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu perääntyivät, kun Pomomursu asteli Lumimursun eteen. "Mukava nähdä taas", ruskea uros sanoi epävarmasti. Lumimursu nyökkäsi itsekin epäröiden hieman. "Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, palaan laumaasi. Minulta ei ole luvassa enää mitään pentumaista pelleilyä, sen lupaan."

Pomomursun silmäkulmiin alkoi muodostua onnen kyyneleitä. Ei ollut vaikeaa huomata, että hänellä ja Lumimursulla oli lämmin suhde. "Älä viitsi, Lumimursu! Oikeat ystävät eivät hylkää toisiaan menneisyyden virheiden takia", Pomomursu vastasi. "Mennään nyt kaikki takaisin leiriin", hän jatkoi. Mursut muodostivat jonon, jonka eteen asettui luonnollisesti Pomomursu itse. Tämän jälkeen joukko lähti leiriä päin. Kauempaa tilannetta katsoi Pyry, jonka Lumimursu oli tylysti lähettänyt pois. "Ymmärtäähän tuon...", siperianhusky mutisi itsekseen, kääntyi ja lähti muualle.

Samoihin aikoihin mursut astelivat takaisin leiriin. Laumatoverien katseet kiinnittyivät tulijoihin, ja varsinkin Lumimursuun. "Kuka tuo tunkeilija oikein on!?" joku huusi. Osa jatkoi ilkeilyä, mutta suurinosa pysyi vaiti. "Noinko laumatoverille puhutaan? Hän on Lumimursu, joka on nykyisin lauman jäsen!" Pomomursu ärähti vihoissaan saaden loputkin hiljenemään. Hiljaista ei ollut kuitenkaan hetkeä kauempaa; pian alkoi vaimea supina. Lumimursu vilkuili muita hyväksyntää hakien. "Uskokaa tai älkää, olen muuttunut mursu", uros vakuutteli. "Niin, eikö meidän kannattaisi antaa hänelle mahdollisuus?" kuului Hyrrämursun ääni. Supina vaihtui nyökkäyksiin, ja Lumimursu huokaisi helpotuksesta. Hän lähti Pomomursu vierellään pois paikalta, ja muutkin alkoivat hajaantua. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu jäivät aukiolle. Sää oli pilvinen, mutta sillä ei ollut väliä; tärkeintä oli se, että he olivat taas laumansa luona.

Yht'äkkiä keltainen luotettu kuuli tasaisten askelten ääniä, ja täydellinen hetki oli poissa. Hän painautui makaamaan maata vasten, ja jatkoi kuuntelemista keskittyneenä. "Kuumursu, Taulumursu, kuunnelkaa", Aurinkomursu kuiskasi ystävilleen. Nämä seurasivat ystävänsä esimerkkiä. "Kuuletteko tuon?" Aurinkomursu kysyi kärsimättömänä. Kuumursu ja Taulumursu nyökkäsivät. "No, seurataan tilannetta. En usko, että tämä on mitään tavallisesta poikkeavaa. Luultavasti pieni lauma ohikulkumatkalla", Aurinkomursu tokaisi. Hän oli kuitenkin pahemman kerran väärässä. Esiin marssi joukko jääkarhuja Pomojääkarhun ja Kuolonkarhun johtamana! Mursut kerääntyivät katsomaan tapahtumaa järkyttyneinä.