lauantai, 5. toukokuu 2018

Ensimmäistä kertaa Soturikissat-tapahtumassa!

Tässä tämä edellisessä postauksessa lupailemani "hieman erikoisempi postaus." Ja taas minulla olisi tärkeää asiaa. On tulossa paljon kokeita ja muutenkin kiireitä, joten joudun jättämään blogin toistaiseksi vähemmälle huomiolle. Tarkoitus olisi palailla normaaliin postaustahtiin viimeistään kesäkuun alkupuolella.

Vuonna 2015 aloin lukemaan Soturikissoja, bongattuani aiheesta roolipelejä Momiossa. Samana vuonna, jona tuli selväksi, että kirjasarjalla riittää faneja täällä Suomessakin. Erityisesti Instagramissa käyttäjät postaavat edelleen aktiivisesti sarjaan liittyvää sisältöä. Tägille #soturikissat on tällä hetkellä kerääntynyt jo yli 10 000 postausta, joiden joukkoon mahtuu esimerkiksi fanficcejä, piirrustuksia, tietopläjäyksiä ja ns. tunnustuksia. Vaikka olenkin alkanut suhtautua Soturikissoihin kriittisemmin, olen edelleen fani. Tämä varmistui luettuani viime vuonna ilmestyneen Pitkätähden kosto-erikoisseikkailun, joka nousi Soturikissat-kirjoista suosikikseni, ja Pitkätähti lempihahmokseni. Nykyään tykkään myös Erin Hunterin toisesta sarjasta, Selviytyjistä, joka kertoo tiukan hierarkian omaavan koiralauman elämästä maanjäristyksen jälkeen. Karhuaiheista Etsijät-sarjaakin aloittelin, mutta se ei iskenyt. Juuri aloitettu, Afrikan eläimistä kertova Bravelands kiinnostaa, kun Leijonakuningas-fani satun olemaan. ;) Ja yksi sarjan päähenkilöistä on juurikin leijona.

Taidan harhailla postauksen ideasta... Mutta joo. Soturikissat-aiheen ympärille on järjestetty viime aikoina tapahtumia, lähinnä kirjastoissa. Kun ilmoitettiin, että Hansan Akateemisessa kirjakaupassa olisi tälläinen tapahtuma tänään klo 12-14, tiesin, että olisi ihan pakko mennä. Seuraksi sain äitini ja siskoni, koska tarpeaksi lähellä asuvat kaverini eivät tietääkseni ole kiinnostuneita Soturikissoista. Tulihan siinä loppujen lopuksi kiire, mutta ehdittiin kuitenkin aika hyvin. Sarjan kirjat olivat -10% alennuksessa. Itselleni jäi epäselväksi, mihin asti alennus on/oli voimassa.

IMG_7586.jpg

Ensimmäiseksi menin osallistumaan tietovisaan. Oletin, että kysymykset olisivat käsitelleet sivuhenkilöiden kuolemia ja yrttien käyttötarkoituksia. Mutta tässäpä esimerkki: "Mikä on klaanien kokoontumispaikka? A) Kaksipuu, b) Kolmipuu, c) Nelipuu." Kysymykset siis olivat tuollaisia, että piti valita kolmesta vaihtoehdosta, mutta poikkeushan vahvistaa säännön. Yhdessä tehtävässä piti nimittäin yhdistää klaanisymbolit ja klaanien nimet. Lopuksi kysyttiin lempihahmoa ja yhteystietoja. Oikein vastanneiden kesken arvotaan Kuun merkki-kirja ja 20 euron lahjakortti Akateemiseen. 

Mukaan tarttui myös kaksi pikkujuttua. Järvireviirin karttojen olisi ollut tarkoitus olla väritettävinä, mutta itse en ideasta innostunut. Neljännen oppilaan kannen kissan naamalla varustettuja pinssejäkin oli tarjolla. Itseäni harmitti, että valinnanvaraa oli vain koon suhteen, ainakin sillä hetkellä kun kävin omani hakemassa. Pinssit kera Yön kuiskauksien oranssin kissan olisivat olleet aika kivoja, mutta kelpaa tämäkin.

Selfieitä sai halutessaan ottaa selfieseinämän edessä, joka oli Pitkätähden koston kansi ilman kirjan nimeä. Käytiin siinä siskon kanssa nappaamassa kuvia. Vähän vaivaannuttavaa, kun ohikulkijat vilkuilivat ilmeilyitämme.

IMG_7587.jpg

12.30 alkoi Soturikissojen suomentajan, Nana Sirosen, haastattelu. Aluksi eräs Akateemisen kirjakaupan henkilökuntalainen esitti kysymyksiä, mutta pian myös yleisö sai kysellä. Itse käytin niin paljon aikaa kysymyksien muotoiluun, että muut ehtivät kysyä kysymykseni. Monet kysyivät Sirosen mielipiteitä tietyistä hahmoista ja tapahtumista. Erityisen hauska muisto syntyi, kun Siroselta oli juuri kysytty, mitä mieltä hän on Sadekukasta. Hän kyllä muisti Sadekukan olevan Väärätähden emo, mutta alkoi vahingossa kertomaan Pitkätähden ja Vaalealinnun suhteesta. Aloin miettimään, että eihän se näin nyt mennyt, ja pian Sironenkin huomasi puhuneensa väärästä kissasta. Oli kuitenkin muunkinlaisia kysymyksiä. Eräs tyttö kysyi, ketä pinsseissä oleva kissa esittää. Muut kuuntelijat selittivät kyseessä olevan Kyyhkysiipi. Haastattelun aikana selvisi mm; se, että Sirosen suosikkihahmo on Närhisulka. Sen jälkeen joku mietti ääneen: "Miks kaikki tykkää Närhisulast?" Samaistun!

Puolen tunnin kuluttua haastattelu päättyi. Itselläni ei ollut enää mitään tekemistä, joten lähdin muihin kauppoihin. Jäi sellainen fiilis, että vaikka ohjelmaa ei ollutkaan kauheasti, voisi näissä Soturikissat-tapahtumissa käydä uudestaankin. Oliko joku muu paikalla, ja mitäs itse tykkäsitte tapahtumasta?

lauantai, 28. huhtikuu 2018

Mursut Portugalissa #7

Oon alkanut selvästikin jäädä jälkeen postaamisaikataulustani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ajattelin aluksi viivytellä sen varalta, että löytäisin tänäkin viikonloppuna tarpeaksi tavaraa uuteen ostospostaukseen, mutta postataan tämä kuitenkin jo nyt. Eihän kokoajan voi löytyä lisää ostettavaa, eihän? :D

Ja vielä yksi juttu! Toukokuun alussa on melko varmasti tulossa hieman "erikoisempi" postaus, mutta ei siitä sen enempää vielä.


Mentira, Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu kulkivat pitkin katuja. Lopulta Mentira antoi pysähtymiskäskyn. He olivat päätyneet tekonurmialueelle, jonka keskellä komeili suuri pensasaitalabyrintti. Ihmisiä ei näkynyt lähistöllä. "Taidatte jo tietää, mitä olen sanomassa", Mentira arveli. "Joo, me varmaan mennään tuonne?" Taulumursu vastasi. Mentira nyökkäsi. "Ei kai teitä pelota?" saksanpaimenkoira naureskeli. Mursut pitivät huolen siitä, ettei Mentira jäänyt niin luulemaan. Niinpä nelikko astui sokkeloon.

Pian Mentira olikin kadonnut näkyvivistä. "Äh! Hän on selvittänyt tämän ainakin tuhat kertaa", Taulumursu huokaisi. "Suhtaudutaan tähän kokemuksena, josta voi olla hyötyä vaikka taisteluissa jääkarhuja vastaan! Kukapa tietää?" Aurinkomursu vastasi ja alkoi tutkimaan paikkoja Kuumursun ja Taulumursun seuratessa perässä. Hetken kuluttua mursut kuitenkin päättivät hajaantua saavuttaakseen Mentiran nopeammin. Vaikka sokkelossa seikkaileminen oli osoittautunut ihan kivaksi ajanvietteeksi, eivät he halunneet olla labyrintissa loputtomiin.

Taulumursu oli se, joka sai Mentiran ensimmäiseksi näkyviinsä. Koira kulki huolettoman näköisenä eteenpäin. Taulumursu kävi äkkiä hakemassa ystävänsä, jotka onneksi olivat lähistöllä. "Mentira löydetty", valkoinen mursu selitti nopeasti. Taulumursu johdatti Aurinkomursun ja Kuumursun sakemannin luo. Mursut seurasivat Mentiraa kuin vihollistaan. Lopulta Mentira saapui labyrintin uloskäynnille Aurinkomursun, Kuumursun ja Taulumursun seuratessa tätä.

"Tulittehan te sieltä", koira totesi. "Muuten, labyrintin selvittäneille täältä löytyy aina palkintoja." Mentira nyökkäsi pienen pahvilaatikon suuntaan. Nelikko ryntäsi sen luo. Pahvilaatikossa näkyi olevan pelkkiä hedelmäpastellipusseja. "Äh, ihmisten syötäviä! Ennen täällä on ollut monipuolisempaakin tavaraa tarjolla", Mentira tuhahti halveksivasti. "Miksi täällä edes on ilmaisia hedelmäpastilleja saatavilla? Mitä ihmiset hyötyvät siitä?" Aurinkomursu kyseli epäluuloisena, vilkuillen muutaman kerran ympärilleen. "Ihmiset olettavat, että palkinnot lisäävät kävijöitä, jotka asioivat lähikaupoissa", Mentira vastasi. "No, me kuulumme laumaan, jossa ihmisiä matkitaan asiassa kuin asiassa, joten otetaan ainakin yksi", Taulumursu ehdotti. Aurinkomursu nappasikin yhden hedelmäpastillipussin. "Näköjään näistä löytyy mansikan, päärynän ja appelsiinin makuisia pastilleja", mursu huomasi ja laittoi pussin laukkuunsa.

Nelikko jätti labyrintin taakseen. He saapuivat erääseen metsään. "Tiemme taitavat nyt erota. Minun kun pitää palata omistajani luo", Mentira totesi. Aurinkomursu asteli tämän eteen siristäen silmiään epäuskoisena. "Häh, olet siis lemmikki? Miksi sitten oleskelet kanssamme kuin mikäkin kulkukoira?" hän ihmetteli. Myös Kuumursu ja Taulumursu olivat yllättyneitä. "Pahoittelen, mutta minun on tehtävä tämä...", Mentira huokaisi ja heitti pikkukiviä Aurinkomursua päin. "Mitä luulet tekeväsi!?" mursu huusi vihoissaan ja ryntäsi kohti Mentiraa. Raivostuneena ja tyrmistyneenä Aurinkomursu ei kuitenkaan pystynyt ajattelemaan liikkeitään järkevästi, ja Mentiran olikin helppoa tarttua hampaillaan tämän kyljestä.

Kuumursu ja Taulumursu riensivät ystävänsä avuksi, mutta Mentira kääntyi ja heitti Aurinkomursun ystäviään päin. Mursut paiskautuivat kauemmas. Kuumursu ja Taulumursu nousivat nopeasti, mutta Aurinkomursulla siinä meni enemmän aikaa hänen haavansa takia. "Emme kaipaa enempää vihollisia. Tulisit nyt järkiisi", keltainen mursu mutisi. "Etkö kuullut, mitä sanoin? Minut pakotettiin pettämään teidät", Mentira vastasi yrittäen pysyä tyynenä. Koiran äänestä kuului kuitenkin surua ja epätoivoa, kun tämä jatkoi: "Ihmiset... En anna niille ikinä anteeksi."

Mursut eivät ymmärtäneet, mitä Mentira yritti kertoa. "Älä sotke ihmisiä tähän", Aurinkomursu ärähti. "Arvasin, että te ette uskoisi minua. Joten turhaan tässä tunteilen", Mentira murisi. Naaras ryntäsi taas suoraan Aurinkomursua kohti. Keltainen mursu väisti pakottaen saksanpaimenkoiran äkkipysähdykseen. Sitten Aurinkomursu juoksi Mentiraa kohti ja loikkasi tämän selkään, yrittäen upottaa syöksyhampaansa tuon kaulaan. Mentira käänsi päätään kokoajan pienentäen Aurinkomursun mahdollisuuksia onnistua. "Tuollaiset tyngät eivät minun nahkaani uppoa", hän ärisi.

Kuumursu ja Taulumursu olivat huomanneet, ettei heidän ystävänsä suunnitelma tuntunut toimivan, joten heitettyään laukkunsa syrjään he kiirehtivät kaksikon luo ja painoivat Mentiran jalkoja maahan kaikilla voimillaan. Koira lopetti rimpuilun. Mentira oli päättänyt odottaa mursujen voimien vähenemistä. Aurinkomursu kuitenkin sai syöksyhampaansa upotettua Mentiraan, joka ulvoi tuskasta. Saksanpaimenkoira oli ottanut suuren riskin valitessaan taktiikkansa, eikä riskin ottaminen ollut kannattanut. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu loikkasivat kauemmas. Mentira vilkuili aina välillä mursuja, sitten hän taas keskittyi verta vuotavaan haavaansa.

"Pelkurit... Pettikö rohkeus? Tulkaa taistelemaan yksi kerrallaan, mikäli teistä on siihen", naaras ärisi tuskissaan. Kuumursu ja Taulumursu hakivat laukkunsa, minkä tehtyään mursut lähtivät paikalta kiinnittämättä Mentiraan huomiota. He tiesivät, että saksanpaimenkoira todennäköisesti kuolisi. Joko syvät haavat veisivät Mentirasta viimeisetkin elämän rippeet, tai sitten armottomat pedot tulisivat tekemään tästä lopun veren hajun houkuttelemina.

Mursukolmikko ei tuntenut tunnontuskia sakemannin jättämisestä kärsimään. Heidän mielestään niin nöyryyttävä kohtalo oli oikein Mentiran kaltaiselle petturille.

Ystävykset olivat päässeet pois metsästä ja pysähtyneet eräälle hiljaiselle kadulle. Jokainen oli järkyttynyt kokemastaan, mutta mursut olivat päättäneet yrittää päästä yli kohtaamastaan petturuudesta. Kuumursu ja Taulumursu tarkastelivat Aurinkomursun kylkeä, jossa tällä oli edelleen haava. "Ei näytä kovin pahalta", Kuumursu sanoi Taulumursun nyökkäillessä epävarmasti. Verenvuoto tuntui alkavan pikkuhiljaa tyrehtyä, mutta haavaa kirveli edelleen. "Meidän täytyy löytää sinulle paikka, jossa voit levätä rauhassa", Kuumursu jatkoi Aurinkomursua tuijottaen. "Uskon, että Lumimursu voi auttaa."

Tuskallisen pitkän matkan jälkeen Lumimursu löytyi samalta kujalta, missä Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu olivat suostutelleet hänet palaamaan kotiin. Lumimursu oli juuri saanut kalan syötyä, kun kolmikko alkoi selittää, mistä Aurinkomursun haava oli tullut, ja että luotettu tarvitsi turvallisen lepopaikan. "Täällä Portugalissa ei valitettavasti ole rauhallista juuri missään. Ette varmaan jaksa palata rannalle...?"

Kuumursu ja Taulumursu pudistelivat päitään. Lumimursu vilkuili ympärilleen mietteliäänä. "No, tuon roskiksen takana on jonkin verran tilaa...", hän huomasi. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu seurasivat Lumimursun katsetta ahtaaseen nurkkaukseen. "Sopii minulle", Aurinkomursu vastasi. Lumimursu nyökkäsi pahoittelevasti ja työnsi roskista hieman eteenpäin. Aurinkomursu raahautui nurkkaan makaamaan synkät ajatukset mielessään. "Olisi varmaan parasta lähteä kotiin", hän mutisi. "Lomailu sopii ihmisille, muttei mursuille."

Kuumursu ja Taulumursu olivat samaa mieltä. Hekin olivat lannistuneet jatkuvista vastoinkäymisistä. "Ei kuitenkaan vielä. Sinun on levättävä vähintään pari päivää", Lumimursu huomautti tomerasti. "Tiedän", Aurinkomursu huokaisi kyllästyneenä.

perjantai, 20. huhtikuu 2018

Arvostelussa: My Little Pony-elokuva

Ystävyyden prinsessa Twilight Sparkle valmistelee ystävyysjuhlia muut ponit apunaan. Juhlat eivät kuitenkaan ehdi alkamaan, sillä Tempest Shadow, sarvensa menettänyt Myrskykuninkaan alainen, tulee vaatimaan prinsessojen taikavoimia, mihin he eivät tietenkään suostu. Muut prinsessat saadaan taiottua kiveksi, mutta Twilight ystävineen pakenee paikalta etsimään apua.

Päähenkilöjen muodostamaan Mane Sixiin kuuluu mielestäni turhan monta hahmoa, jonka takia jotkut ovat toisia tylsempiä. Päähenkilöystävyksistä heikoimmalta lenkiltä tuntuu Applejack, jonka suurin ongelma on sen ainoa kunnollinen luonteenpiirre: rehellisyys. Se ei vain toimi, kun Applejackissa ei ole muuta sisältöä. Päähenkilöistä suosikkini on sen sijaan Twilight, joka kokee elokuvan aikana huomattavaa kehitystä.

Myrskykuningas on yllättävän pienessä osassa ollakseen tarinan pääpahis, mutta sepä ei kauheasti häiritse: hän kun sattuu olemaan yksi lukuisista pellepahiksista, joista en ole koskaan oppinut tykkäämään. Tempest Shadow olisikin ollut varsin eeppinen Myrskykuninkaan korvaaja, mutta myös pelkkänä komentajana hän toimii kiitettävästi. Menneisyyskin on aidosti koskettava ja sarven takaisin saaminen motiivina on vakavastiotettavampi miltä kuulostaa. Olisin toivonut, että näin hieno pahis pysyisi pahiksena loppuun asti ja osasinkin pelätä, että hän vaihtaa puolta. Tempestin saarnauslaulu onkin My Little Pony-elokuvan paras kohtaus.

Aiheeseen liittyvä kuva

Elokuvassa on saatu vakaviakin teemoja mukaan.. Ja hyvä, että saatiin, koska itse tuskin olisin tykännyt elokuvasta ihan yhtä paljon ilman tätä draamaa, jonka ansiosta elokuvassakin esillä oleva ylipositiivisuus ei häirinnyt. Onhan tuohon muutenkin tullut totuttua sarjaa katsellessa.

Onneksi elokuvan tekemisessä mukana ollut porukka on tajunnut, että MLP :n idea on loppujen lopuksi aika huvittava. Myrskykuningashan tokaisee Twilightille sarkastisesti elokuvan loppupuolella: "Yeah, yeah! Friendship and flowers and ponies! Bleh! I'm so totally over the cute pony thing." Jee, löysin hyvän puolen Myrskykuninkaasta! :D Harmi, etten enää muista, miten tuo kohta on suomennettu.

Pisteet: 4,7/5

sunnuntai, 15. huhtikuu 2018

Kirjoja, kirjaimia ja Kulkuri

IMG_1170.jpg

Hups, kuvaan eksyi toisen fidget spinnerini pakkauksen reuna. :D Mutta joo. Eilen tuli ostettua kaksi ruotsinkielistä Disney-kirjaa, kuten kuvassa näkyy. Luvassa on myös kuvia ja höpinää tavaroista, jotka saivat luvan jäädä muiden ostettaviksi.

IMG_1171.jpg

Jei, Puh-höpinää ei voi koskaan olla liikaa!

Winnie the Pooh and a Day for Eeyore-lyhytelokuvaan perustuva tarina kertoo Ihaan synttäreistä, jotka eivät ihan mene putkeen. Piirrostyylistä tulee vähän mieleen jotkut Nalle Puh-lehden sarjakuvat.

IMG_1174.jpg

Kalle Ankas otursdag :issa Aku (kuten ilmeisesti myös Tupu, Hupu ja Lupu) joutuu taas kerran kärsimään epäonnisuudesta. Sivuja selaillessa tulivat vastaan myös Hannu ja Iines, joten hekin liittyvät tarinaan tavalla tai toisella. Pitäisi tutustua tähän paremmin. 

Tässäpä olisi ollut hyvää lukemista perjantaiksi.

poista2.jpgpoista1.jpg

Kyllä kieltämättä vähän harmittaa näiden jättäminen muiden löydettäviksi. Mutta kummassakin oli takana irrotetuista hintalapuista jääneitä jälkiä, jotka kyllä häiritsivät.

Tuli tässä googletettua ja löysin kuvia samantyylisistä Nalle Puh-kirjainkoristeista. Muutama suosikeistani:

Puh & a-kirjain

Tiikeri & b-kirjain

Nasu & r-kirjain

Puh & u-kirjain

poista.jpg

Ja vielä tämä hämmentävä pehmo-Kulkuri. En kommentoi...

Nyt mun pitääkin kiirehtiä englannin esitelmää harjoittelemaan! Ja hyväksyä se, että huomenna on taas maanantai. Meneepä nämä viikonloput nopeasti.

torstai, 12. huhtikuu 2018

Mursut Portugalissa #6

Aurinkomursu avasi silmänsä. Hän löysi itsensä mursujen leiristä, joka vaikutti tyhjältä. Luotettu vilkuili ympärilleen hädissään. Miksei ketään näy? Ja mitä minä edes teen täällä? Aurinkomursu alkoi huhuilla laumatovereitaan. Mursun pelot kasvoivat, kun hän tajusi, ettei kukaan vastaisi hänen epätoivoisiin huutoihinsa.

Vihdoin painostavan hiljaisuuden rikkoi askelten tasainen töminä. Viininpunainen naaras tuli Aurinkomursun eteen. Se ei ollut Kirjastomursu, vaan Kassamursu. Hänen katseessaan näkyi sekä vihaa että surua. "Olisit voinut pelastaa hänet, mutta oma henki oli näköjään tärkeämpi!" Kassamursu ärähti. Aurinkomursu perääntyi täysin ymmällään. Kassamursu vain jatkoi hänen seuraamistaan. "Mistä sinä oikein puhut?" keltainen luotettu ihmetteli. Kassamursu ei vastannut, hän vain vilkaisi taakseen. Aurinkomursu seurasi tämän katsetta kauhuissaan.

Kauempaa alkoi virrata tummia mursuja, jollaiseksi Kassamursu pian muuttui. Mursut pyörivät Aurinkomursun ympärillä, eikä hän lukuisista yrityksistään huolimatta päässyt pois. Lopulta varjo-olennot pysähtyivät ja luikkivat matkoihinsa pahansuovasti virnuillen. Pelästynyt Aurinkomursu vilkaisi vielä kerran leiriä ja juoksi sitten pois. Hän huomasi juoksevansa oikeastaan nopeammin kuin yleensä. Yht'äkkiä hän olikin Simpukkajärven luona, joten hän päätti pitää tauon. Katsellessaan järven toiselle puolelle, Aurinkomursu huomasi, että siellä häntä tuijotti kolme harmaata, arpista karhua silmät kiiluen pahaenteisesti. Kolmikko loikkasi veteen, jokainen samaan aikaan kuin nämä olisivat olleet yksi olento. Hetken päästä karhut ilmestyivät taas näkyviin. Juuri silloin Aurinkomursu tajusi, että ne lähestyivät häntä! ^Mitä ne minusta haluavat!? En voi kuolla tänne!^

Aurinkomursu hätkähti hereille. Kaikki olikin ollut pahaa unta. Aurinkomursu oli kuopassa huolestuneiden ystäviensä ympäröimänä, ei laumansa leirissä tai Simpukkajärven luona, vaan Portugalissa. "Mitä sinä kiljuit? Ihme, ettei kukaan ulkopuolinen ole jo tullut etsimään melun aiheuttajaa!" Kuumursu ihmetteli. Aurinkomursu alkoi käymään untaan läpi ääneen. Tarinan loputtua Kuumursu, Taulumursu ja Lumimursu vilkuilivat toisiaan. He alkoivat supista keskenään Aurinkomursun yrittäessä sulattaa kokemaansa.

"Meidän mielestämme tuo on tyypillinen painajainen. Kuvitelmasi siis ilmestyivät uniisi, koska et kykene karistamaan pelkoja mielestäsi", Lumimursu kertoi hetken kuluttua. Aurinkomursu nyökkäsi. Hän halusi uskoa sen, mutta hänen pelkonsa eivät kaikonneet. "Ellei jotain noista sitten ole tapahtunut sinulle. Oletko ollut Kassamursun kanssa riidoissa? Entä, oletko nähnyt ne karhut ennenkin?" Kuumursu kyseli. "Olen Kassamursun kanssa yhtä hyvissä väleissä kuin ennenkin. Enkä ole nähnyt niitä karhuja ennen", Aurinkomursu vakuutti. Kuumursu, Taulumursu ja Lumimursu kohauttelivat lapojaan tietämättä, mitä heidän olisi kuulunut vastata. Aurinkomursu nyökkäsi pienesti viestitäkseen, että hän oli päättänyt yrittää unohtaa koko painajaisen.

Nelikko loikkasi ylös kuopasta. Ystävykset kauhistuivat huomatessaan, että ranta oli täyttynyt ihmisistä! "Mitä me tehdään?" Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu kauhistelivat yhteen ääneen. Edes Aurinkomursulla ei ollut mitään järkevää tai järjetöntä suunnitelmaa mielessään. Mutta onneksi Lumimursulla oli. "Lähdetään täältä ja äkkiä. Meillä ei ole varaa jäädä seisoskelemaan", hän käski. Valkoinen uros johdatti toverinsa pois rannalta.

Mursuja ei onneksi huomattu, sillä ihmiset keskittyivät rantapalloiluun, uimiseen ja muuhun hauskaan ympäristön tarkkailemisen sijaan. Rannan ulkopuolella Lumimursu jätti joukon. Muutkin jatkoivat matkaansa samalla miettien, mitä he sinä päivänä tekisivät. "Käydäänkö vaikka joissain kaupoissa?" Kuumursu ehdotti rikkoen hiljaisuuden. "Hankitaan matkamuistot juuri ennen lähtöä", Aurinkomursu vastasi. Kuumursusta ja Taulumursusta se oli hyvä idea: eipähän tarvitsisi raahata tavaraa laukuissa kovin kauaa. Niinpä mietiskely jatkui ja pikkuhiljaa mursuista alkoi tuntua siltä, etteivät he keksisi mitään. Miettimisrauhan rikkoi nopeasti lähestyvien askelten ääni. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu vilkuilivat ympärilleen. Taasko he joutuisivat pulaan?

Pian heidän näkökenttiinsä ilmestyi ylväs saksanpaimenkoira. Sillä oli mustaa turkkia kuonossa, selässä ja hännässä, mutta muuten se oli ruskea. Naaraan lähestyessä heitä, mursut huomasivat sillä olevan jotain valkoista hampaidensa välissä. Koira pysähtyi päästyään mursujen luo. "Mitäs sinulla on mukana?" Aurinkomursu kysyi siltä epäileväisenä. Hän ei uskonut, että koira olisi huvin vuoksi liittynyt mursujen seuraan. Sakemanni asetti sanomalehdeksi paljastuneen esineen maahan. Mursut tulivat katsomaan lehteä läheltä. He huomasivat, että paperissa luki punaisella, isolla tekstillä 'Mursuja eläintarhassa — saivat jokaisen kävijän sydämen hyppäämään kurkkuun.'

"Öö, kiitos, vaikka tuo jälkimmäinen toteamus ei todellakaan ole totta. Mikä on nimesi?" Aurinkomursu uteli.  "Olen Mentira ja eipä kestä", koira esittäytyi. Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursukin kertoivat nimensä. "Selvä, erikoiset nimet teillä", Mentira hymähti. "Eipä itselläsikään ole se maailman tavanomaisin nimi", Kuumursu heitti takaisin. "Älä nyt polta päreitäsi, kerroin vain mielipiteeni", sakemanni vastasi huvittuneena. "Oletteko tekemisen tarpeessa? Tiedän nimittäin yhden kivan paikan, missä käyn usein." Aurinkomursu, Kuumursu ja Taulumursu ihmettelivät, mistä Mentira oli senkin päätellyt, mutta he päättivät luottaa naaraaseen.

Yht'äkkiä Mentira alkoi vilkuilla ympärilleen. Aluksi mursut ihmettelivät, mitä tämä etsi, mutta sitten he tajusivat saksanpaimenkoiran etsivän paikkaa, minne viedä sanomalehtensä. Lopulta Mentira huomasi roskiksen erään penkin vieressä. Naaras kävi heittämässä sanomalehden sinne. Sen tehtyään hän palasi mursujen luo. Ja niin nelikon matka pääsi alkamaan.